karate
wadoryu
vyökoevaatimukset
sanasto
linkit

Karate

Karate on sekä urheilulaji että itsepuolustusmenetelmä. Se on erinomainen tapa ylläpitää hyvää yleiskuntoa, sillä siinä kehittyvät kehon kaikki osat. Harrastajan ei välttämättä tarvitse olla erityisen vahva eikä yhtä hyvässä fyysisessä kunnossa saavuttaakseen suuren tehon karatessa.

Aloittelijan yleiskunnon ei tarvitse olla erinomainen, sillä kunto kyllä kohoaa karateharjoitusten myötä. Kaikenikäiset voivat harrastaa karatea. Tämä monipuolinen ja kiinnostava laji kehittää harrastajaansa sekä fyysisesti että henkisesti.

Tasapaino, nopeus ja taito ovat karatessa ensisijaisen tärkeitä. Hyvin harjoitellut karateka eli karatenharrastaja, jolla nämä ominaisuudet ovat huippuunsa kehittyneet, pystyy voittamaan painavamman ja voimakkaamman vastustajan. Tämä vaatii kuitenkin mitä suurinta taitoa, nopeutta ja tasapainoa hänen voittamisekseen.

OIVA ITSEPUOLUSTUSTEKNIIKKA

Itsepuolustus on eräs karaten oleellinen osa. On olemassa satoja erilaisia itsepuolustustekniikoita. Pitkäaikainen karaten harjoittelu kehittää eräänlaisen kehonliikkeiden kuudennen aistin, jonka avulla karateka nopeasti pystyy reagoimaan vastustajansa liikkeisiin ja kääntämään ne omaksi edukseen. Tämän myötä karateliikkeet tulevat yhä tehokkaammiksi itsepuolustuksessa. On kuitenkin muistettava, että karateharjoittelun lopullisena päämääränä on, ettei taitoja tarvitse käyttää ja mahdollisista tilanteista selvitään muilla avuilla.

KIINNOSTAVA KILPAURHEILULAJI

Karate on tullut myös suosituksi urheilulajiksi. Ottelun vaarat pyritään poistamaan. Tämä edellyttää ottelijoilta hallittua tekniikkaa sekä tuomareilta tiukkaa sääntöjen soveltamista. Ottelijat saavat pisteitä tehokkaista ja puhtaista lyönneistä ja potkuista. Hyökkäykset päähän pysäytetään juuri ennen vastustajaan osumista, jotta vammoilta vältyttäisiin.

Tameshivari on puun, tiiliskiven, jään ja muiden materiaalin murskaamista paljain käsin, jaloin tai jopa päällä. Murskaustekniikat eivät kuulu varsinaiseen karateharjoitteluun, vaan ovat tehokkaan harjoittelun sivutuote tekniikoiden voiman testaamiseksi. Säännöllinen harjoittelu on tärkeää, esimerkiksi makiwaralla, joka on pehmustettu lauta, jota käytetään lyöntien harjoitteluun. Murskaus kuuluu usein osana karatenäytöksiin ja siten tämä osa karatea tunnetaan kaikkialla. Moni luuleekin karaten olevan pelkkää murskausta.

VYÖASTEET

Karateharjoituksissa käytetään valkoista puuvilla-asua, housuja ja takkia, joiden japaninkielinen nimitys on "gi". Tämä väljä asu suo käyttäjälleen täyden liikkumavapauden.

Karaten harrastajat jaetaan vyöasteisiin taitojensa ja harjoitteluaikansa mukaan. Alemmat vyöasteet ovat kyu-asteita, joiden jälkeen seuraavat mustan vyön dan-asteet. Suomessa on laajimmin käytössä viiden kyu-arvon järjestelmä. Aloittelijan vyö on valkoinen. 5. kyu käyttää keltaista, 4. kuy oranssia, 3.kyu vihreää, 2.kyu sinistä ja 1.kyu ruskeaa vyötä. Ruskean vyön jälkeen alkavat dan-arvot 1.dan -asteesta ylöspäin.

KARATEN HISTORIA

Karaten ja muiden budolajien juuret löytyvät kaukaisesta historiasta. Kaakkois-Aasian munkit joutuivat kehittämään aseettomia taistelutaitoja, koska heiltä oli aseiden käyttö kielletty. Munkki Bodhidharma opetti munkeille aseettomia taistelutaitoja Shaolin-temppelissä. Munkkien taistelutaito kehittyi edelleen saaden nimen Shaolin. Tämä taistelutaito kulkeutui okinawalaisten mukana Ryukyu-saarille, missä se sekoittui saaren omiin taistelumenetelmiin. Aseeton taistelu sai lisää merkitystä japanilaisen feodaalimaaherra Kagoshiman kieltäessä saarelaisilta aseiden käytön. Syntynyttä taistelutaitoa ryhdyttiin kutsumaan nimellä "kiinalainen käsi". Myöhemmin modernin karaten Okinawalta Japaniin vienyt Gichin Funakoshi muutti nimen tarkoittamaan tyhjää kättä. Näin lajin filosofinen perusta ja harrastajan tavoittelema tyhjä ja ennakkoluuloton mieli korostui uudella tavalla.

Japaniin karate teki maihinnousunsa vasta 1920-luvun alussa Funakoshin järjestäessä uuden lajin näytöstilaisuuksia. Suosio kasvoi kuitenkin pian ja Funakoshi jäi Japaniin ammattimaiseksi opettajaksi. Pian monet muutkin okinawalaiset mestarit seurasivat hänen esimerkkiään. Funakoshin oma Shotokan-tyyli sai seurakseen pian lukuisia muita karaten tyylisuuntia, kuten esimerkiksi Gichin Funakoshin oppilaan Hironori Ohtsukan Wadoruy-karate. Eurooppaan ja Aasiaan karate levisi 50-luvulla ja Suomeen vuonna 1967. Kehitys on ollut kuitenkin nopeaa, josta ovat osoituksena monet mitalit EM- ja MM-kisoista.

Nykyaikaisessa karatessa hyödynnetään muissa lajeissa syntynyttä valmennustietoutta. Karatekat parantavat hapenottokykyään lenkkeilemällä ja kehittävät lihasvoimaansa painoharjoittelulla. Vanhoja perinteitä ja käyttäytymissääntöjä ei kuitenkaan ole unohdettu. Harjoitukset ovat yhä kurinalaisia, eikä niissä opetettava perustekniikka ole aikojen kuluessa juurikaan muuttunut.