|
|||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||
|
|
Junioritoiminta
Junioreilla harrastamisen lähtökohtana on monipuolinen liikunta eli on oman lajin monipuolinen harjoitteleminen. Parhaiten se toteutetaan omien valmentajien johdolla omissa harjoituksissa. Karatessa esim. juokseminen voidaan harjoitella seuraavasti: eteen, taakse, makuulta, pystyssä, nopeasti, hitaasti, yksin, parin kanssa, kolmistaan. Muut lajit ovat hyvä lisä monipuolisuudelle E / D-ikäisistä ja siitä ylöspäin ja kyseisen lajin asiantuntijan opastuksessa. Tämä ylläpitää nuorten kiinnostusta seuraan, koska seura antaa mahdollisuuden ja samalla tukee nuorten halua kokeilla eri lajeja. Kasvatukselliset tavoitteet
Tavoitteet eivät voi eivätkä saa olla ristiriidassa perheiden ja koulun vastaavien tavoitteiden kanssa,
vaan tukea niitä. Pyrimme kasvattamaan harrastajamme mm. Tämän lisäksi teemme työtä, että karatesta muodostuisi perheen yhteinen harrastus Oushinkan ry:n liikunnalliset tavoitteet voidaan tiivistää seuraavasti: karaten kautta monipuoliseen ja kestävään liikkumiseen. Oushinkan on ensisijaisesti karateseura, mutta uskomme, että hyväksi karatekaksi kehittyminen edellyttää monipuolista liikkumista nuorena. |
yhteistyössä ![]() ![]() ![]() ![]() |
|||||||||||||||||