Kesäpäivät 2008

Kesäpäivät alkoivat lauantaina klo 12.00 ammattikoululta, josta oli yhteislähtö Vääntäjän tilalle. Kesäpäivien ohjelma alkoi melontaretkellä. Melonta kesti reippaat kolme tuntia, josta siirryttiin Käyrälammelle. Käyrälammella pelattiin rantalentopalloa ja tietysti saunottiin sekä syötiin. Rantasaunalla pidettiin aluksi kevätkokous. Illan päätteeksi palkittiin kevään aikana menestyneitä urheilijoita.

Kesäpäivät sujuivat hyvässä säässä ja tietysti hyvässä seurassa.


Kesäpäivät kuvin


Seuraväki valmiina melontamatkalle. Melontatekniikkaa käytiin lyhyesti alussa.


Ei muuta kuin matkaan.


Alussa moni venekunta pyrki etenemään pääosin eteenpäin kuten kuvasta voi huomata.


Osa turvautui jopa taktiseen veneenkääntöön huomattuaan alkumatkan sujuneen kanootti väärinpäin. No ei sentään ylösalaisin.


Harvinainen tilanne, jossa venekunnat ovat suhteellisen pienellä alueella ja etenemässä suoraan.


Alussa pieni koski ja kypärät aiheuttivat hymyä.


Monen hymy hyytyi, koska tarkkuuttakin melonnassa tarvittiin.


Koski on selvitetty ja hymy palaa kasvoille.


Seuraavat kosken laskijat. Oushinkanin järjestämä kestopäällystetty kivi auttoi seuraavia huomaamaan hankalan paikan.


Koskenlasku sujuu mallikaasti.


Tarja ja Mirka näyttämässä mallia muille.


MELA VETEEN, tai jotakin sinnepäin. Tuurilla ne isommatkin laivat seilaavat.


Melonta reitille osui kaksi koskea ja tässä Nikot selvittämässä jälkimmäistä.


Johannes ja Tuomas antavat oman tyylinäytteensä.


Ensimmäisen kosken jälkeen yksi venekunta jaettiin kahteen muuhun, koska kunnon reissuun kuuluu pienet tappiot.


Onnistuminen tuo onnentunteen.


Melonnassa pidettiin tauko, jossa opas keitti nokipannukahvit.


Tauolla nautittiin myös eväitä.


Perinteisellä katanalla palkittiin keväällä mustan vyön suorittanut Mirka.


Hansi antoi Jarnolle tunnustusta seuratyön eteen tehdystä hyvästä työstä.


Kuvat: Tuomas Peräkylä